"I wish everyday could be like christmas.."

Onpas ollu erityisen hieno joulu tänä vuonna. Jätin kaiken sellaisen, jota voisi työksi kutsua, suosiolla yli 300 kilometrin päähän ja päätin ihan vaan ottaa aikaa itselleni ja rentoutumiselle. Oon katellu tässä leffoja, pelannu pelejä, soitellu & tehny biisejä, kirjotellu, valokuvannu, tunnelmoinu kynttilöiden valossa punaviiniä juoden.. ollu ihan tosi kivaa. Tää mun luola on semmoinen taikapaikka, ettei mitään järkeä.. luovuus kukkii, kaikki tuntuu mahtavalta ja on kiva katella leffoja :)

Jos jokin tässäkin joulussa mättää, niin se, ettei ole mahdollisuutta jakaa sitä kenenkään erityisen kanssa ja jokaikinen yö on vaan kömmittävä yksin tuohon isoon ja kylmään sänkyyn. Valitettavasti vaan tämäkään vuosi ei tuonut mulle semmoista henkilöä, eikä edes sitä unikaveria helpottamaan nukkumista :D Oon alkanut miettimään itseäni liian hitaana.. oon huomannu tässä jo monta kertaa, että siinä kohassa, kun mä vielä keräilen ihastumista tai rohkeutta, niin joku toinen on jo tehnyt asialle jotain ja sitten ollaan niin "together forever", että melkein oksettaa.. ei sillä, mä en oo ollenkaan kateellista tyyppiä ja oon onnellinen, jos toiset löytää itselleen sopivia kumppaneita. Mutta kyllä varmasti muutkin tietää sen tunteen, ku tunnet itsesi maailman yksinäisemmäksi ja näet niitä, aah, niin rakastuneita pariskuntia kävelemässä käsi kädessä :')

Mul on muuten maailman paras veli ja ollaan varmasti maailman paras pari pelaamaan black jackia.. käytiin taas tässä jouluaattoa edeltävinä pyhinä ja voitettiin molemmat sievoiset summat, eipä olla muuten kertaakaan hävitty, kun ollaan oltu kahdestaan pelaamassa!

Nyt en oikeen tiedä, että mitä tässä tekisi tämän loppuviikon. Tekis mieli katsoa "The Bourne" -leffat marathonina, mut ei oikeen yksin jaksa sitäkään. Ens viikonloppukin on ihan auki, kuin myös uudenvuodenaatto.. ei mul edelleenkä oo tylsää, mut on tää outoa, ku ei oo oikeen mitään semmosta tekemistä, mitä pitäis tehdä - tulkaa joku mulle seuraks tänne :)

Perjantaina ajelin reilun 300 kilometriä yksin Nightwishin uusimman levyn soidessa kaiuttimista.. olipa tunnelmallista :)

Käytiin hautumaalla moikkaamassa broidiakin - sillä ois ollu vasta synttärit :)

Mut joo, toivottavasti kaikilla muillakin on ollut siisti joulunaika ja loppuvuosi menee muutenkin hyvin :)

Palaillaan taas pesille,
Nesti
 

Vuosi elämästäni

Mulla oli vähän aikaa sitten synttärit ja allekirjottaneella on ollu joku tapa aina omien synttäreiden aikaan mietiskellä mennyttä vuotta alkaen niistä edellisistä synttäreistä. Tänä vuonnakin oon miettiny tuommosia juttuja, mut en oo vaan oikeen kerenny aikasemmin kirjoittaa mitään, kun on ollut vähän häslinkiä.

Viimene vuosi on voinut hyvinkin olla tulevaisuuden kannalta tärkeä ja tähän ajanjaksoon sisältyy monia kynnyksiä, joita oon raskain jaloin joutunut ylittämään. Sain itteni ulos kahdesta koulusta, joka oli varmastikkin tärkeä juttu, koska aikaisemmmin ei päätökseen asti koluttuja kouluja hirveesti ollut. Opiskelujen suhteen en ole vielä tietoinen, että mitä tulen tekemään ja nyt sain vielä vuoden lisäaikaa miettiä, kun astun huomenna valtion palvelukseen. Ite en niinkään osaa arvostaa noita lukio-opintoja omalla kohdallani, mutta melkei pystyin olemaan ylpeä itsestäni, kun onnistuin valokuvauspuolen kaikista näytöistä saamaan parhaan mahdollisen arvosanan. Mutta eipä silläkään paperinpalalla oo mulle hirveesti väliä - miun mielestä ihmisiä arvioidaan ja laitetaan järjestykseen liikaa paperinpalojen perusteella.

Musiikkijuttujen suhteen yksi mulle hemmetin tärkeä ajanjakso tuli päätökseensä, kun bändini Luminosity lopetti toimintansa. Olen kuitenkin ihan todella iloinen, että kerettiin heittää muutama hieno keikka, josta jäi ultimaattisen upea fiilis. Odotan tästä seuraavan lisää aikaa omien biisien säveltämiseen ja soittajana ittensä kehittämiseen, mutta silti sitä jotenkin kaipaisi keikkailevaa bändiä. Olisi hirveä hinku treenata biisejä ja lähtee keikalle.. mutta pääasia nyt, että voi tehä musiikkia.. se on mulle erittäin terapeuttista ja nautin siitä suuresti.

Valokuvauksellisestikin vuosi oli merkittävä. Sain julkaistua ensimmäisen kirjani, pidin toisen valokuvanäyttelyni ja sainpa jopa ensimmäistä kertaa Iltalehteen koko sivun kuvan.. tästä kaikesta isosti kiitos Osmo's Cosmokselle, joka otti mut messiin. Mulle oli iso juttu myös se, että loma-asuntomessuilla oli yksi asunnoista sisustettu mun maisemakuvilla.. oli huikee fiilis nähdä omat kuvat isoina vedoksina siellä seinillä. Oon myös saanut uusia kuvia hääportfolioon ja nyt loppuvuodesta oon saanut ilon ja kunnian aloittaa jo pitkään mielessä olleen "The New Era" -projektin, joka on käynnistynyt hienosti ja on ollut iloa lukea paljon kiittävää kommenttia, kiitos teille kaikille. Ehkä me Eiran kanssa taiotaan tulevalle vuodelle jo kirjaa ja/tai näyttelyä teidän kiusaksi. 

Viimesen vuoden aikana oon saattanut itsekkin muuttua. Jollain tavalla tämä kiertuekuvausprojekti sai näkemään tiettyjä asioita hieman eri tavalla.. mm. oon oppinu, ettei munka tarvii aina stressata kaikesta.. joskus asiat tapahtuu ihan omalla painollaankin ja mun on pakko myös luottaa muihin ihmisiin, eikä yrittää aina tehdä kaikkea itse muidenkin puolesta.

Viimeisen vuoden aikana olen ihastunut, rakastunut ja kuten aina - joutunut pettymään. Ei ollut tämäkään vuosi se, jolloin löytäisin sen oikean mimmin itelleni tai jos oli, niin en tiedä sitä vielä itsekkään. Mutta oikeastaan tämä vuosi sai mut vaan ottamaan ison askeleen taaksepäin kaikessa tuommoisessa. Minuu ei oikeestaan nyt ees kiinnostais seurustella, eikä ihmiset ylipäätänsäkkää herätä niin voimakkaita fiiliksiä.. ehkä on mun aika nyt keskittyä ihan muihin juttuihin. Tosin, niinkuin aina, ni eihän sitä koskaan voi tietää. Olen tässä lähipäivinä taas todennut, että mun elämässä voi kyllä ihan millon vaan tapahtua ihan mitä vaan. 

Muistakaa kaikki, että ihmeitä tapahtuu päivittäin.. jos vaan vähän muuttaa omaa käsitystä ihmeestä, ni niitä kokee jatkuvasti (:

Aukaisen näillä hetkillä uuden, suuren ja tyhjän sivun elämästäni. Monia muutoksia, murroksia ja tyhjältä pöydältä alottamisia on odotettavissa.. positiivisella mielellä kaikkeen, ni eiköhän tästä hyvä tule :)

-Nesti

"I never wanted the stars, never shot for a moon"

Kävelen jälleen kotiin. Yksin vesisateessa tallustan kilometrejä. Oisin toki voinut kulkea jollain muullakin tavalla, mutta halusin kävellä kylmässä syysilmassa vesipisaroiden tehdessä matkani raskaammaksi.. mutta tavallaan raikkaammaksi. Pelasin tänään blackjackia muutamalla sadalla eurolla, ja vaikka tällä kertaa jäin myös jonkun verran voitolle, niin sekään ei tunnu miltään. Raha on vaan metallia ja paperia tai nykyään ykkösiä ja nollia.. sillä ei ole mitään väliä. Sain katseita parilta mimmiltä, jotka tuntuivat katselevan kaikkia muitakin kaksilahkeisia ihan samalla silmällä.. tuo huomio ei tunnu miltään.. olen tottunut saamaan sitä muutenkin. Alkoholi ei vaikuta muhun.. olen juonut sitä ennenkin, joten tiedän miltä se tuntuu, eikä se tunnu enää miltään. Kaikki täältä saatavat yleisesti arvostetut asiat tuntuvat melkolailla mitättömältä. Olen kyllästynyt ihmismassoihin, joiden keskinäinen arvostus määräytyy siitä, kuinka paljon onnistut olemaan samanlainen, kuin kaikki muutkin siinä samassa massassa. Jos tästä massasta joku mua lähestyy, niin melkolailla aina on kyse ollut lopulta jostain todella erikoisesta. Joko joku on käsittänyt mut ihan väärin pelkän ulkonäköni takia tai ajatellut hyötyvänsä musta jotenkin tai jotain.. pitäis päässä reissuun, pitäis saada koko illan tarjoilut, pitäisi päässä jonnekkin jonojen ohi tai jonkun bändin bäkkärille tai millon mitäkin.


Mikään ei saa mua tajuamaan paremmin omaa yksinäisyyttään tässä maailmassa, kuin tälläinen kävely sunnuntaisena aamuyönä. Kahden punaviinilasillisen innoittamana mietin, kuinka hankalaa mun on tavata oman henkisiä ihmisiä ja saada heistä ystäviä. Henkisyydellä en todella meinaa sitä, että "hei, säkin tykkäät elokuvamusiikista ja katot big bang theorya - ollaan varmasti jotku kadonneet sielunveljet!".. ennemminkin tarkoitan juurikin sitä henkisyyttä.. tietynlaista ajatusmaailman vastaavuutta. Onnekseni mulla on muutamia todella hyviä samanhenkisiä ystäviä, mutta valitettavasti siltikin olen tuntenut itseni aina yksinäiseksi suurimman osan ajastani. Täällä näen joskus "kavereitani" - niitä, joihin törmää kaksi kertaa vuodessa ja dialogi on ennalta-arvattava: "Moi Nesti, miten menee? -Kai ihan hyvin, kuis sulla? -Ihan jees, työporukan saunailta ja sillee. -Okei". Tämä on oikea tyhjänpuhumisen paratiisi. Kukaan ei oikeasti välitä, ketään ei kiinnosta, mikään ei muutu ja aina jään kuitenkin yksin.

Olen alkanut miettiä yksinäisyyttä voimavarana ja jonain semmoisena, joka vaan kuuluu mulle. Mun kuuluu olla yksinäinen tai en olisi, mitä olen. Onhan mulla unelmani, harrastukseni ja työni, mutta silti jotenkin vaan tuntuu oudolta.. olen kuitenkin ihan ok mukava, ystävällinen, kohtelias ja ajattelevainen nuori mies, vieläpä varsin positiivisella elämänasenteella varustettu ja aktiivinen ihminen.. olen taiteellinen, romanttinen, urheilullinen tyyppi ja kiinnostunut monista asioista. Täytyykö mun oikeasti olla yksinäinen? Eikö mulle oikeasti löydy sopivasti ihmisiä ympärilleni? Tulenko elämään loppuelämäni yksin, ilman lämpöä ja rakkautta?

Olen erikoinen persoona - olisi pieni ihme, jos ymmärtäisit mua edes jotenkuten. Olen perfektionisti, joten voi hyvin olla, että olen itse syyllinen tilanteeseeni. Olen ujo, enkä halua häiritä tuntemattomia ihmisiä - en varmasti siis itse ainakaan helpota yksinäisyyttäni :D Siltikin olen avoin kaikelle. Pyrin elämään elämäni ilman ennakkoluuloja, joten mut on helppo yllättää :)


Sunrise Avenueta lainaten tai oikeastaan vapaasti suomentaen:
"Tervetuloa elämääni, näet ettei se ole helppoa
mutta pärjään ihan hyvin
Tervetuloa unelmiini
ne ovat ainoita, jotka tarvitsevat minua
ja pysyvät rinnallani"

Erään tärkeän hautajaiset (Luminosity 2007-2012)

Viimeinen reilu kuukausi on ollut aikalailla sekavaa aikaa. 5 vuotta sitten vedettiin Luminosity -bändini kanssa ensimmäinen keikka Joutsenon "Zenorok" -tapahtumassa ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Ja vaikka ensimmäisen parin vuoden jälkeen toiminta on ollut melkoisen turhauttavaa vuoristorataa, niin silti sitä aina on toivonut, että tästä vielä tulisi jotain. Monet miehistön vaihokset ja aina alusta aloittaminen saattoivat olla se isoin ja vaikein ongelma ja kun siihen liitetään kykenemättömyys ryhmässä keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun, niin ajauduttiin jonkinmoiseen umpikujaan. Kuukausi sitten laulajamme E-P ilmoitti haluavansa lähteä bändistä ja allekirjoittaneesta tuntui sen jälkeen, että olin ainoa, joka olisi vielä halunnut ja jaksanut yrittää.. tehdä edes tämän jo niin hyvässä vaiheessa olleen levyn loppuun. Alkuun mulle oli vähän epäselvää, mitä tulee tapahtumaan, mutta nyt on jo muutaman viikon ollu tiedossa, että yksi keikka vedetään, jonka jälkeen laitetaan kamat läjään ja tätä mulle viimeset 5 vuotta elämäni tärkeinpänä ollutta asiaa ei enää ole.

The Final Calling,

Nyt on viimonen tsäänssi. Tän viikon lauantaina eli 18.8.2012 Parikkalassa on se viimeinen keikka, viimeinen tunti jotain tärkeää ja hienoa. En voi, ku toivottaa kaikki tervetulleiksi "Kipinä" -festareille, ois kiva nähdä siellä teitä tuttuja ihmisiä.. Niin paljon hienoja muistoja mahtuu tähän viiteen vuoteen, että nostalgioidaan vielä viimeisenki kerran yhdessä, juhlitaan bändin 5-vuotis synttäreitä, jonka jälkeen kuopataan se arvokkaasti :) Haikeaa ja surullistahan tämä on allekirjoittaneelle ollut. Viime viikolla käydessäni vanhoja tavaroita läpi, löysin vahingossa paljon kaikkea Luminosity aiheista tavaraa. Oli haastatteluja, keikkavideoita, äänityssuunnitelmia, faneilta saatuja juttuja, vanhan treenikämpän tavaroita yms. Tuli aika iso tippa linssiin. Nytkun mua on pyydelty uusiin bändeihin, niin jotenkin on tullut vähän ristiriitainen olo. Vaikka joku kuulostaisi hyvältäkin, niin se on tuntunut jotenkin merkityksettömältä. Aina olisi vaan halunnut saada Luminosityn toimimaan - potentiaalia oli niin paljon, mutta sitä ei vaan saatu valjastettua. Kai nää fiilikset on jossain määrin normaaleja ja hälvenee ajan kanssa, kun vaan saa ittensä etiäpäin ja uusia haasteita kohti. Niistä uusista haasteista toivottavasti voisinkin kirjoitella jo suht pian.

Haluaisin kiittää erityisesti bändikavereitani Perttua, Pokkaa, Eetu-Pekkaa, Jere-Pekkaa ja Juha-Pekkaa (Kyllä, välillä tosiaan meinasi muuttaa oman nimenikin "Nesti-Pekaksi", mutta ehkä parempi näin). Noi on kaikki hienoja muusikoita ja toivottavasti jaksavat soittimiaan rämpyttää tai hakata jatkossakin.. Erityiskiitos tietysti Pertulle, kun alunperin ylipäätänsä otti mut bändiin ja teki hienoja biisejä ison liudan.. harmi, että niistä niin moni jäi kuulematta. Mietin viime yönä, että ketkä kaikki tässä on vuosien varrella jeesaillut ja niitä nimiä tuli niin paljon, että haluan vaan kiittää kaikkia - kyllä te tiedätte itsekkin. Kiitos keikoilla käyneille, faneille ja meihin uskoneille - valitettavasti jää fiilis, että on jouduttu teidät pettämään.

Lauantaina annan kuitenkin kaikkeni, niinkuin varmasti muutkin.

"I live forever for these moments
I seek until my hearts stops beating
For the one I belong, who can save me
Who can see the world like I can

Wounded by the fall
Frozen by the winter
Woken by the spring
Longing for the sun

I live as long as the ocean can carry me
I cry till I can see the world like thee"

2007-2012

Punaset pöksyt

Juhlapyhät ja alkoholinkäyttö

Suomalaiset ovat erinomaisen hyviä keksimään tekosyitä ryyppäämiselle. En tiedä onko suomalaisten itsetunto niin huono vai pilkottaako alkoholistipeikko meissä monissa, kun joudutaan kehittämään syitä, jotka oikeuttavat meidät juomaan.

Lähdetään vaikka juhlapyhistä: Juhannus, joulu ja vappu ovat ne, joiden kohdalla alkoholinmyynti nousee suomessa eniten, joista erityisesti joulu on mielestäni erikoinen. Lisäksi helatorstai, uusivuosi, jenkeistä rantautunut halloween, loppiainen, helluntai, Tapaninpäivä ovat hyviä syitä naukkailla ittensä viisaaksi. Lisäksi syitä löytyy monia muitakin: Opiskelijoilla koulujen alkamiset ja loppumiset, lomien alkamiset ja loppumiset, tentistä/kokeesta selviytyminen/menestyminen, koeviikon loppuminen.. puhumattakaan niistä kaikista niin hienoista opiskelijabileistä eri teemoilla tai ilman teemoja. Approtkin on hienoja, kun saa ryyppäämällä oikein kerätä pisteitä ja saat itsellesi hienon tutintotodistuksen - jos juot tarpeeksi, niin saat oikein hyvät arvosanat.. tyhmemmälläkin on mahdollisuus saada seittemän ällää. Ystäväpiireissä esimerkiksi tuparit ja läksiäiset. Henkilökohtaiset juhlapäivät tottakai: Synttärit, nimpparit, toisen- ja kolmannen nimen nimpparit.

Pikkujouluaika on myös hienoa aikaa. Firmat pitävät bileitä, joissa päästävät työntekijänsä kerran vuodessa pois oravanpyörästä tarjoamalla ilmaista viinaa ja sittenhän sitä on pakko nauttia enemmän, kun pää kestää. Kaikenlisäksi nämä sankarit lähtevät yksityispaikoistaan julkisiin baareihin ja siitähän se hauskuus vasta alkaankin. Siinä on 1900-luvulla alkanut massakulttuuri saavuttanut hienon ja jalon muodon, kun omaa päätä ei pysty enää käyttämään, vaan on mentävä muiden mukana.

Lähinnä haluaisinkin kritisoida tuota muiden mukana menemistä. Kuulen usein, että "no, on kai pakko mennä ryyppäämään..", siis mikä ihmeen "pakko"? Aikuisen ihmisen luulisi osaavan ajatella omalla päällää ja tekevän päätöksiä muutenkin, kuin sen perusteella, mitä muut tekevät. Eikö tuo mentaliteetti ollut enemmän niitä yläkoulun juttuja?

 Itse kuulun ihmisiin, jotka käyttävät alkoholia silloin, kun siltä tuntuu ja sen verran, kun sattuu tuntumaan. On saattanut elämän aikana tulla useiden päivien putkia, kuin myös kuukausien mittaisia kuivia kausia ilman, että sitä olisi pitänyt sen kummemmin tavoitella. En elää elämääni alkoholin kautta, en mieti heti maanantaina, että tulispa jo viikonloppu, ni pääsis baanalle.. eikä allekirjoittaneella ole vuoden aikana ainuttakaan päivää, jollon olisi "pakko" ryypätä.

Tästä on helppo siirtyä suomalaiseen tammikuuhun. Muistan vieläkin sen viime tammikuisen tiistain, kun menin facebookkiin ja siellä joka toinen päivitys liittyi jotenkin tipattomaan tammikuuhun. Mun mielestä tää tipattomuus liittyy taas siihen, että sen jälkeen ihmisillä on isompi oikeus ryypätä aivonsa pellolle. Eikä silläkään ole väliä, että pitikö se tipattomuus koko tammikuun vai loppuiko se jo loppiaisena. Pitäähän sitä tipattomuuden loppumista silti "juhlia", vaikka olisi vetänyt viimeiset kolme viikkoa viinaa jatkuvasti.

Nyt on vappu, hienon hieno tapa viettää vappua on vetää julkiset pleksit. Suosittelen kaikille. Juhlapyhien määrä tulee varmasti kasvamaan tai ainakin ihmisten omat juhlien syyt. No joo, lopetan tämän avautumisen, mutta suosittelen silti kaikille pakollisen ryyppäämisen lopettamista ja toivotan kivaa vappua niille, jotka sitä viettävät.

Lookbook

Pitihän munkin vihdoin saada tehtyä tunnus Lookbookkiin, tuohon niin hemmetin muotitietoisten ja ihanaisien ihmisten kerhoon.. joihin minä en sikäli kuulu. Mutta sen verran paljon oon aina tykänny vaatteista, oman tyylin luomisesta ja muiden pukeutumisen seuraamisesta, että koin tarvetta liittyä tuonne. Ei muuta, ku hypettämään siis.. eiku.

Pahoitteluni muuten, että on taas mennyt aikaa edellisestä postauksesta. Mulla on hirveä kiire, joka toivottavasti hellittää lähiaikoina! Paljon mielenkiintoisia juttuja tulossa :)