Freedom here I come

Hellou pesäläiset.. pitkästä aikaa.

Ensiksikin oon ihan tosi pahoillani, etten oo tänne juuri kirjoitellut. Tää mennyt vuosi valtion palveluksessa on ollu aika hektistä ja stressaavaa aikaa.. kun tajusin, että tulee kiire, ni nää isommat blogit oli yksi niistä asioista, joista päätin pitää vähän taukoa. Instagrammia ja Twitteriä oon jaksanu sentään sillontällön päivitellä. Kunhan pääsen vapauteen ja saan jonkumoisen järjestyksen elämään takaisin, niin eiköhän tällekkin aikaa löydy (:

Toisekseen kirjauduin tänne sisälle ja huomasin tilastoista, että toi mun edellinen kirjoitus unelmien tyttöystävästä oli jotenkin ihmeellisesti saanut aikamoisen lukijamäärän. Ylivoimasesti eniten mun aikasemmista teksteistä, joten kiitos kaikille sen lukijoille. Oon saanu siitä myös jonkun verran palautetta ja oonkin miettinyt kirjottavani siitä toisen osan jossain kohdassa.


Halusin vähän teille kertoilla omia kuulumisia. On hyvä alottaa siitä, että oon elossa.. Vaikka ilmeisesti tän homeasunnon takia oonki ollu enemmän kipeenä, kuin koko aikaisemman elämäni aikana yhteensä. Inhottavaa, miten paljo kaikki on kärsiny tästä, mut ei voi enää mitään. Tää mun palvelus loppuu ensi viikolla ja sen jälkeen pääsen muuttamaan pois tästä kämpästä ja näillä näkymin suunta on takaisin Imatralle. Kerron ehkä vähän myöhemmin, että mitä aion siellä tehdä.

Bändille on tapahtunu suht kivoja juttuja tässä sen jälkeen, kun oon tänne viimeks kirjotellu. Saatiin levytyssopimus Italiasta, levy julkastiin keskikesällä ja ollaan saatu pari musavideotakin ulos. Fanikunta on kummasti kasvanut varsinkin sinne ulkomaille, jonne ollaan tähdättykkin. Laitanpa tähän noi mei videot, ni tsiigailkaa ja kuunnelkaa/latailkaa levy spotifysta/iTunesista tai jostain  :)

Jengi on jonku verra kyselly myös mun ihmissuhdekuvioista jajaja.. en taia vielkä mitään yksityiskohtasta kertoa, mutta pääpiirteissään oon sinkkuna edelleen.. yksinäisyyttä on lievittäny ihanat petiksen kaverit ja yks oikein mukavan tuntuinen tyttö tuolla vähän kauempana, jonka kanssa ois kiva viettää aikaa enemmänkin - tuntuu vaan aina olevan nollia ainakin yks liikaa välimatkan kilometreissa. Mut ite oon aika semmonen tyyppi, ettei mul oo ihmisten kanssa ikinä mihinkä kiire.

Mitä sit oon täällä sivarissa tehny? No oikeestaan mul on ollu aika monipuoliset tehtävät. Oon siis Jyväskylän ammattiopistolla ja tehny täällä mm. järjestelyhommia, opetuksen tukitehtäviä, it-duuneja, tapahtumatuotantoa, valokuvausta, kuvankäsittelyä, tulostusta.. kaikkee semmosta, mitä muut ei oo joko osannu tai jaksanu tehä. Mielettömästi jääny täältä kaikkea hienoa messiin. Saanu tehä duunii kivojen tyyppien kanssa ja ihan siisteis projekteis + nää mei opiskelijat on tietty iha parhautta! Sain hirmusesti kaikilta opettajilta ja muilta kehuja, joten kai mä sit voin olla tyytyväinen omaan panokseen. Kuulin, et jotku oli käyny jopa puhumassa mun pomoille, että mut pitäis palkata tänne palveluksen jälkeen duuniin, mut eipä taida tällä putiikilla olla varaa palkkailla "ylimääräsiä" tyyppejä.. pitää siis kohta alkaa miettiä jotain muuta.

Jollain tasolla tää tuleva vapaus vähän jopa pelottaa. Vaikka oonki innoissani, että on taas enemmän aikaa kaikelle, ni silti tää maailma jotenki onnistuu välil ahistamaan. Millä sitä ittensä ruokkii, miten onnistuu tulevissa jutuissa jne. Mut toisaalta, eiks hyvät tyypit pärjää aina? Ja mä oon loppupeleis ain vaan pyrkiny olemaan hyvä tyyppi.. kai se jotenki joskus pakitaan sit (: Ja jos jossain oon kasvanu viimesten vuosien aikana, ni siinä, etten enää usko muiden ihmisten onnistuvan mua kauheesti satuttamaan. Ajatusmaailma on muuttunu enemmän semmoseks, että jos joku ei oo ikuista, ni sit mua oottaa jotai parempaa. Ehkä oppinu myös päästää irti asioista siinä kohassa, kun kukaan ei enää kostu niistä mitään. Ei tarvii jäädä enää neljäks vuodeks rimpuilee johonki, jossa ei oo mitään tulevaisuutta. Antaa lintujen lentää siis, jos siltä tuntuu. Ja noista peloista vielä, ni mä loppupeleis pärjään vähällä, joten pyrin pitää vaan avoimen mielen ja tekee aina parhaani. Jos annan aina kaikkeni, ni perhana.. täst elämäst tulee siistii :)

Yeah, ei mul muuta. Jospa mä nyt aktivoituisin taas ;)

-Nestinne

Bon Jovi @ Ratinan Stadion, Tampere 26.5.2013

Olen kertonut tämän tarinan elämäni aikana monelle, mutta nyt voin kertoa sen julkisesti kaikille. Täyttäessäni pikkupoikana 4-vuotta sain äidiltäni lahjaksi ensimmäisen kosketinsoittimeni. Se oli mallia Casio ja siinä oli 3 oktaavia minikoskettimia ja erittäin hienot nintendo-soundit. Pikku-Nesti oli tietysti erittäin innokas oppimaan soittamaan sitä ja äiti opettikin soittamaan suomalaisen lastenlaulu "Jänis istui maassa" -melodian käyttäen yhtä sormea - juuri niinkuin äiti vaan voi pojalleen opettaa. Se oli ainoa oppitunti, jota olen koskettimien soittamiseen ikinä saanut. Sen sijaan seuraava biisi, jonka opettelin.. oli jotain ihan muuta, kuin lastenlauluja. Se oli Bon Jovin "Runaway"  kuuluisalla syntikkaintrollaan. En oikeastaan edes muista, että miten olin saanut käsiini tuon Bon Jovin debyyttialbumin hittibiisin, saati alkanut sitä soittamaan.. kuitenkin muistan Bon Jovin olleen selkeästi se ensimmäinen rock-bändi, jota aloin kuuntelemaan, jonka parissa kasvoin ja joka on melkeinpä eniten kaikista bändeistä vaikuttanut mun ajatteluun ja musikaaliseen kehitykseen. Ihan rehellisesti sanottuna esimerkiksi uusinta levyä en välttämättä olisi ostanut ilman sitä kaikkea historiaa, joka miulla tätä bändiä kohtaan on. Nostalgian taso ja arvostus on kuitenkin niin korkealla tasolla, että uusikin levy tuli hankittua ja todettua sen sisältävän hienoja biisejä, vaikkakin tuotanto on mielestäni erittäin epäonnistunut.

BJFF-yhdistyksen banderolli Ratinan Stadionilla 26.5.

Vajaa vuosi sitten liityin Bon Jovi Fans Finland -yhdistykseen, vaikken oikeastaan osaa ajatella itseäni minkään bändin fanina. On kuitenkin ollut ilo tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin, jakaa ajatuksia bändin musiikista, suunnitella keikkareissuja yms. Ollaan onnistuttu keräämään jo aikamoinen nippu suomalaisia BJ-tykkääjiä saman katon alle, järjestetty erinäisiä tapahtumia ja tehty tuotteita, joilla ollaan saatu itsemme keikoilla näkyväksi. Tämän ryhmän innoittamana lähdin viikonlopuksi Tampereelle. Olen käynyt monia stadion-keikkoja ja yleensä ollut melko keskellä kenttää, mistä olen löytänyt parhaan soundin. Nyt tunsin kyllästymistä tuohon ajatukseen ja ostinkin lipun Diamond Circlesta, joka siis sijaitsee aivan lavan edessä ja sisältää yleensä n.150-200 ihmistä.

Saavuin Tampereelle jo lauantaina, sillä meillä oli BJFF-jäsenten kanssa järkätty Roosteriin pienet keikan prepartyt ja siihen osallistuikin aika hyvä määrä jäseniä. Tarjolla oli Bon Jovi -burgerateria ja paikallinen tribuuttibändi soitti meille kahdenkymmenen kappaleen hittipainotteisen setin. Ilta oli varsin hieno tapa lämmitellä seuraavan päivän keikkaa varten ja oli ilo vihdoin tavata kaikkia netistä tuttuja ihmisiä ihan oikeassakin maailmassa. Täytyy sanoa, että oli hämäävää, kun saavuttuani juhlapaikalle melkein kaikki tunnistivat allekirjoittaneen.. Noh, niinhän se taas meni,e ttä kaikki tietää apinan ;D ..itsellä on maailman huonoin nimimuisti, enkä vieläkään muista kaikkien nimiä, mutta onhan tässä aikaa tutustua.

BJFF:n järjestämien prepartyjen erikoismenu ;D

Bon Jovi tribuuttibändin "Jon" lauantaisella keikalla Jack the Roosterissa

 Seuraavana aamuna heräsin hotellihuoneesta ja päätin siinä suihkun jälkeen lähteä huvikseni vaan kävelemään ulos. Päädyin lopulta stadionille tsiigaamaan, että onko siellä jo paljon jengiä jonottamassa. Tulin hyvään aikaan, sillä siellä oltiin käyty tekemään numerolistoja ja sain käteeni numeron 8. Tiesin siis, että vain fan clubilaiset pääsisivät ennen mua sisälle diamond circleen. Käytiin välillä syömässä ja hengailemassa.. päivä oli kaikinpuolin mennyt jo vähän liiankin hyvin, kunnes jonottaessani tajusin, että "eihän mulla oo lippua"!. Tässä sitä ollaan: Venailtu keikkaa puoli vuotta, jonotettu monta tuntia ja sitten pari tuntia ennen porttien aukeamista tajutaan, ettei oo lippua. Noh, onneksi ihana ystäväiseni Mika pelasti ja pääsin hänen luokse tulostamaan uuden lipun sillä aikaa, kun Leena piti mulle jonossa paikkaa.

Vaikka kunnostauduttiin Riston kanssa jo etkoilla, niin jaksettiin silti jonottaa

Lava oli mieletön

Lopulta pääsin astelemaan ensimmäisten ei fan clubilaisten joukossa sisälle ja sain juurikin sen paikan, jonka halusin.. kiinni diamond circlen takakaarteeseen. Siitä näki kaiken, kuuli kaiken ja jos joku tulisi catwalkille, niin olisi vieläpä lähellä. Lava oli muuten todella _iso_ ja tekninen.. niin, ja hieno. Se oli rakennettu vanhan jenkkiauton keulan ympärille ja moista valo/videotuotantoa ei muistu ihan heti mieleen.. harmi, että valoisa Tampereen ilta ei tarjonnut ihan parhaita puitteita tälle lavalle. Jonne Aaron lämppäsi.. mielestäni vähän ihmeellinen valinta, vaikka mielenkiinnolla keikan seurasinkin.. ei vaan oikeen tällä kertaa sytyttänyt. Tunnelma alkoi tiivistymään, kun screeneillä näkyi countdown Bon Jovin keikan alkuun. Bändin saapuessa lavalle yleisö alkoi totisesti mylvimään.. avausraita "That's what the water made me" ja sitä seurannut klassikko "You give love a bad name" saivat mut kyllä hyvälle tuulelle ja innostumaan, mutta kolmantena biisinä tullut "Born to be my baby" alun nannatuksineen sai hillitymmänkin hipin hyppimään onnesta.

Näkymä paikaltani taaksepäin - 25000 ihmistä hengitti niskaan ;D

Bändi soitti keikan ilman kitaristiaan Richie Samboraa, jota koko kiertueen tuurannut Phil X hoiti hommansa hienosti, mutta shown ylläpitäminen jäi yksin Jonin harteille.. ehkä niin oltiin jopa sovittu. Itse kovana Sambora -fanina olisin mielelläni nähnyt miehen Ratinassa, mutta en oikeastaan keikan aikana varsinaisesti häntä kaivannut - sen verran kova kitaristi Phil X on.

 

BJFF:n "Bad Medicine" -hoitsuhuivit :D

 Allekirjoittaneelle tärkeimmistä biiseistä kuultiin mm. (You want to) Make a memory, Someday I'll be saturday night, Runaway ja Last man standing.. Illan kruunasi encoreiden viimeiset biisit. Ensin uusimman levyn mulle henkilökohtasesti tärkeimmäksi noussut "What's left of me", jota ei oltu soitettu tällä euroopan rundilla vielä kertaakaan. Tätä seurasi mulle unelmien täyttymys, kun Jon spiikkasi "What about These Days".. These Days on mun ehdottomia suosikkibiisejä koko bändin tuotannosta ja sen alkaminen sai kyllä kyyneleet valumaan.. olo oli uskomattoman onnellinen - yksi tämänastisen elämän tähtihetkistä ehdottomasti. These daysin jälkeen saatiin vielä fiilistellä legendaarista "Always" -slovaria pimenevässä Tampereen yössä. Keikka ohi ja ihan mieletön fiilis.

Golden Circle tyhjenee Tampereen yöhön

Poistuttuani stadionin ulkopuolelle odotti siinä vielä fanituotekoju, josta mukaan lähti vähintäänkin upein paita ikinä. Keikan jälkeen eksyttiin uudelleen Jack the Roosteriin jatkoille, jossa muutamien tuttujen BJ-fanien lisäksi törmäsin muutamaan Tamperelaiseen ystävään. Paikalla oli taas Bon Jovi -coverbändi ja jo kolmas keikallinen bon jovia kahden päivän sisään sai alkaa.. bändi soitti hienosti biisejä, joita ei keikalla kuultu.. Wild is the wind, I'll be there for you, Bed of Roses - muutamia mainitakseni. Tutustuin siinäkin illalla muutamaan kivaan uuteen ihmiseen, mutta hieno viikonloppu alkoi olla lopussaan ja kotimatka alkoi häämöttämään. Tämä viikonloppu tiivistelmänä: Loistava bändi, loistava fiilis ja paljon uusia loistavia ihmisiä, kuin myös vanhoja ihania tuttuja<3

Taisin olla viimeisiä asiakkaita poistumassa alueelta, koska jonotin vielä pitkään paitakaupalla..

..ja sehän kannatti :')

Lähemmäs kolmen tunnin pituinen keikka sisälsi seuraavat biisit - mulla on muutamia hyviä videopätkiäkin, mutta valitettavasti en saa niitä nyt tähän julkaisuun.

1. That's What the Water Made Me
2. You Give Love a Bad Name
3. Born to Be My Baby
4. Raise Your Hands
5. Lost Highway
6. Captain Crash & the Beauty Queen From Mars
7. It's My Life
8. Because We Can
9. What About Now
10. Runaway
11. We Got It Goin' On
12. Keep the Faith
13. (You Want to) Make a Memory
14. Someday I'll Be Saturday Night
    (Played acoustic.)
15. Last Man Standing
16. We Weren't Born to Follow
17. Who Says You Can't Go Home
18. I'll Sleep When I'm Dead
19. Bad Medicine
    (With snippets of "Roadhouse Blues" by The Doors)
     
     Encore:
20. In These Arms
21. Wanted Dead or Alive
22. Have a Nice Day
23. Livin' on a Prayer
    (Before the song Jon performed the first verse and the chorus with his acoustic.)
     
24. Encore 2:
24. I'm With You
    (Not part of the original setlist.)
25. What's Left of Me
    (Not part of the original setlist.)
     
26. Encore 3:
26. These Days
27. Always
    
      
    Seuraavaan kertaan,
    Nesti

PS. Jos tätä lukee suomalaisia BJ-faneja, ni tsekatkaa:
www.bonjovifansfinland.com

Unelmien tyttöystävä

Miulta on usein kyselty, että mimmonen on mun unelmien tyttöystävä. Monet luulee, että miulla on jotain hirveen tiukkoja ulkönäöllisiä, tyylillisiä ja luonteellisia kriteerejä, mutta yllätysyllätys - eipä ole. Muutamaan otteeseen oon jopa kuullu jotain, että "Sulle pitäis varmaan olla semmonen isotissinen ja perseinen blondi".. News flash: molemmat ovat irrelevantteja asioita miulle.

Se on kyllä totta, että olen tässäkin asiassa perfektionesti, mutta se ehkä näkyy vähän eri tasolla. Koitan jotenkin epämääräsesti tässä unettomuuttani nyt kuvailla jotain semmosia juttuja, mimmoinen miun "unelmatyttöystävä" olisi tai jotain semmosta. Ja toisaalta tiedostan, että kaikki tämmöiset jutut on turhia. Kun rakastuu, ni rakastuu, eikä sydän mieti, että täyttääkö joku nyt tämmösiä juttuja.. mutta kerronpa silti. Voin puhua toiselle persoonalle, ni tää vaikuttaa semmoselta, että kirjotan just sulle (kuitenkin karvaselle miehelle), joka luet tätä nyt.. älä ahistu! :)

Ole mitä olet ja tee mitä haluat
   Oikeesti. Simppeleintä ikinä. Kenet tahansa haluankin, niin haluan sut semmoisena, kuin olet tai en ollenkaan. Sama pätee tyylillisesti. Pukeudu just niihin vaatteisiin, mihin haluat ja jos haluat värjätä hiuksesi vaikka vihreäksi, ni anna mennä. Mä en etsi tietyntyylisiä tai tietyn hiusvärin omaavia tyttöjä. Joskus oon menny erehdyksissäni sanomaan, että "punapäät on usein kuumia".. En tarkoittanut sitä sillä, että kaikkien maailman naisten tulisi nyt juosta värjäämään hiuksiaan punaisiksi, koska se on jotenkin muita jumalallisempi hiusten väri. Se ei sovi kaikille, mutta joillekkin se sopii.. ihan niinku nyt mikä tahansa juttu. Ois pitänyt alunperin vääntää tuo sanominen muotoon "kylläpä tuolle kuumalle mimmille sopii punaiset hiukset". Usein silmäni osuu omaperäisen tyylisiin mimmeihin, koska yleensä ne on ajatellu omaa tyyliään sillein, että se on niiden juttu, eikä ne välitä pätkääkään mitä muut ajattelee siitä. Ja tuohon omaperäiseen menee niin paljon juttuja, että sillä ei voi lokeroida mua tykkäämään vaan tietynnäköisistä ihmisistä. Mä pyrin olemaan oman elämäni supermies - oo sä oman elämäs supernainen, ni voidaan olla supersankareita toisillemme! :)

"Maailma on tehty meitä varten"
   Koen tätä jo yksinkin, mutta haluaisin jakaa tämän jonkun toisen kanssa. Jotenkin tuntea semmoista leffamaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hulluutta, että voidaan tavallaan tehdä ihan mitä vaan ja nauttia kaikesta.. ottaa kaikki ilo irti siitä, mitä tää maailma meille tarjoo, koska se on tehty ruokkimaan meidän mielihaluja. Ihan sama missä ollaan ja mitä tehdään, niin ei tarvita mitään enempää. Juostaan kilpaa kesäyösssä, sekoillaan, huudetaan ilosta, katellaan tähtiä lumihangessa, ei välitetä vaikka kastutaan ukkosmyrskyssä ja meikit leviää.. kaikki on meidän ja meitä varten. Ei anneta tyhmien murheiden lannistaa, eikä kehitetä väkisin turhia ongelmia.. pietään ennemmin hauskaa kaikkialla :) En kai oo liian epätoivonen romantikko?
Kattokaa leffa "Notebook", se on yks parhaista leffoista, jonka oon ikinä nähnyt ja siinä kuvataan hyvin näitä tunteita.. mutta älkää väittäkö mua leffafriikiksi, joka vaan kaipaa semmoista, jota ei ole olemassakaan - tiedän, että on :)

Omat(kin) elämät
   Niinku monet varmasti tietää, niin olen varsin kiireinen ihminen. Teen paljon kaikkea. Mulla on unelmia, joita mä tavoittelen ja oon valmis uhraamaan niiden eteen paljon. Voisin kuvitella siis tarvitsevani jonkun suht itsenäisen, omia unelmia omaavan, aktiivisen ihmisen rinnalleni. Jos sulla on urheilullisia, musikaalisia, valokuvauksellisia tai muita luovia harrastuksia, niin niitä voisi harrastaa yhdessäkin. Yksityisyrittäjämäisen luonteeni takia mä en osaa nyhjätä kotona katsomassa telkkaria joka ilta ja muutenkin voidaan välillä joutua olemaan pidempiä pätkiä erossa, mutta jos oot oikee ihminen, ni toki tekisin siitä yhteisestä ajasta maailman parasta :)

Positiivisuus on oikeesti aika jees 
Mua on alkanu vähän ahistaa olla negatiivisten ihmisten seurassa. En ihan ymmärrä, että miksi pitää kokoajan murjottaa ja ajatella, ettei mikään onnistu. Suomessa näin talvella ihmiset on vähän niinku jotain massazombeja.. hymyilet jollekkin (tai muuten vaan) kaupungilla, ni saat korkeintaan murhaavia katseita takaisin. Hymyile, huuda, nosta kädet ilmaan, tanssi ja näytä kaikille. Ota sen jälkeen viidesti turpaas, nouse ylös ja jatka yrittämistä - joskus sä onnistut ja ainaki yrittäminen on hauskaa! En ehkä osais elää ihmisen kanssa, joka on yltiönegatiivinen.. siit ei varmaan vaan tulis mitään. Alkuun mä pystyn aina tuomaan sen positiivisuuden, mutta jossain kohassa se negatiivisuus lannistaa mutkin ja multa häviää ilo elämästä. No thank you! Enkä nyt sanonu, että pitäis mitenkään tekopirteäkään olla..  ihan tiedoksi :D

Love me the way I am
   Mä oon tämmönen, ku oon.. jokseenkin erikoinen tapaus, mut en mitenkä erityisen ihmeellinen.. tutustu, ihastu tai vihastu, mutta tee se sen takia, mitä mä oikeesti oon. Ei mielikuvien, muiden ihmisten mielipiteiden tai joidenkin asioiden takia, jotka ei liity minuun ihmisenä mitenkään. Oon saanu tarpeekseni pyrkyreistä.

Trust me and I'll trust you too
    Luottamus on hemmetin tärkeetä kaikissa ihmissuhteissa. Mä oon kasvanut ohi mustasukkaisuudesta ja oon aina ollut hyvä luottamaan. Olen tiedostanut saavani välillä paljon huomiota ihmisiltä, mutta se ei meinaa, että sun pitäis olla huolissaan. Jos jotain, ni oon aina pyrkinyt olemaan edes luotettava. Jos oon sun, ni oon sitte sun.

 ..anyone?



ps. pakko olla sen verran pinnallinenkin, että jos oot pienikokoinen (joku ihme suojeluvietti?) ja sulla on semmoset silmät, joita voisin tuijotella maailman tappiin asti, ni en valita :) Tosin nuokaan ei ole mitään välttämättömyyksiä.

7 syytä tatuoinnille

Otin tuossa syksyllä Superman -logon tatuointina käteeni. Kyseessä oli ensimmäinen tatskani ja moni onkin sen jälkeen kysellyt syitä noin "mainstream" -kuvan ottamiselle. Koska mulle tatskan on oltava merkityksellinen, ni halusinkin vähän paljastaa niitä monia syitä, miksi otin juuri tuon.

1. Koen olevani oman elämäni supersankari - ois siistii, ku muutki tuntis niin omien elämiensä kohdalla.

2. Koen olevani miesten joukossa varsin erottuva poikkeus, joten siksi "superman" .

3. Oon leffafriikki ja kunnioitan hirmuisesti sarjismaailmaa, vaikken ite oikeestaan oo ikinä ollu hyvä lukemaan mitään..

4. Jotenki tuo antaa mulle ison muistutuksen, sillonku on eniten maassa. Se sanoo, että mussa on voimia sisällä ja selviin mistä vaan.

5. Bon Jovi oli ensimmäinen yhtään rokimpi bändi, jota aloin kuuntelemaan jo tosi nuorena ja sitä bändiä on kiittäminen melkein kaikesta mun musikaalisesta kehityksestä. Ja Jonillahan on tuommoinen saman tyylinen tatuointi.. joten se on myös kunnianosoitus kyseiselle bändille, joka on edelleen iso osa elämääni. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei tätä kovin monet ymmärrä "fanitatuointina".. Someday I'll Be Saturday Night!

Lisäksi tuolla S-kirjaimella on tuossa omat merkityksensa, niistä esimerkkeinä:

6. Tuo on otettu mun siviilipalveluksen koulutusjakson viimeisenä iltana - muistuttaen mua aina sivariudesta ja aseettomuudesta, sekä kaikista niistä hienoista hetkistä, joita Lapinjärvellä vietin.

7. Mun elämän suurimman rakkaudenkohteen nimi alkoi S-kirjaimella. Nyt toi tatska muistuttaa mua siitä, että kaikki on mahdollista.. rakkaus voi olla täydellistä ja semmoista leffamaista.. joku päivä löyän jonku muun, kenen kanssa tunnen itteni kokonaiseksi ja kelle voin olla Supermies (: En varmasti ikinä tatuois kenenkä oikeen ihmisen nimeä ihooni, mut tuossa se on silti sillee huomaamattomasti aina lähellä sydäntäni<3

"These dreams are worth waiting for"

Moi,

Mulle kuuluu hyvää. Oon löytäny taas uutta vaihdetta elämälleni ja uudellä bändillänikin (Six Inch - tsekatkaahan: www.facebook.com/SixInchBand) tuntuu lähtevän pikkuhiljaa pyörät liikkeelle oikein kunnolla. Oikeestaan ainoa asia tän jatkuvan yksinäisyyden lisäksi, mikä tällä hetkellä vähän ahistaa on tämä valtion leikkikoulu, jota yritän parhaani mukaan suorittaa. En halua valittaa, tykkään duunistani sikäli ja hyviä tyyppejä on työkavereina, sekä saan olla muutenkin kivojen ihmisten kanssa tekemissisä ja mukavassa ilmapiirissä. Mutta silti on ollut todella hankala sovittaa aikaisempaa elämääni tähän uuteen rytmiin. Tavallaan tuntuu, että hukkaan jokaisesta päivästäni 8 tuntia johonkin vähemmän tärkeään ja vähän merkityksettömään, kun voisin käyttää senkin ajan jahdatakseni unelmiani. Mutta sentään opin varmasti tämän vuoden aikana, että kun tästä vapaudun, niin jaksan vielä isommalla motivaatiolla työskennellä niiden unelmien saavuttamiseksi, vaikka 14 tunnin päiviä kokoajan. Tosin joku mun sisällä sanoo, että tälläkin on joku kiero tarkoitus. Jonku mulle vasta tulevaisuudessa selviytyvän asian takia matkustan viikoittain kotipaikkakunniltani takaisin Petäjävedelle maanantaiaamuksi klo 0800 ja raataa täällä hemmetin pitkää päivää..

Mutta tällä hetkellä nimittäin tuntuu, että aika loppuu kesken. Herään yleensä kuudelta, käyn joko aamulenkillä ja suihkussa tai sitten luen tai teen jotain työjuttuja.. pyrin menemään seitsemän ja kahdeksan välillä duuniin, josta pääsen 8 tuntia myöhemmin pois. Yritän jatkuvasti saada vähän ylityötunteja, jotta olisi helpompaa saada joku tarvittava päivä vapaaksi esimerkiksi bändin keikkaa varten. Käytännössä olen takaisin kämpillä neljän ja kuuden välillä iltapäivällä. Siihen jää semmoinen viitisen tuntia, ennenkuin pitää alkaa käymään iltatoimille ja nukkumaan. Yksityisyrittäjämäisenä ihmisenä olen tottunut joko tekemään asiakastöitä tai kehittämään itseäni monta tuntia päivässä.. tällä hetkellä sille jää aikaa ehkä 1-2 tuntia.. koska aloin viime vuonna soittamaan kitaraa aktiivisemmin, ja se on mulle edelleen erittäin uusi soitin, pyrin soittamaan sitä päivittäin - edes sen 30 minuuttia. Syntikoitakin pyrin soittamaan muutamaan otteeseen viikossa ja jotenkin pitäisi myös olla äänittämässä ja tekemässä kahta eri bändin levyä tässä alkuvuodesta. Haluisin toteuttaa myös omia valokuvausprojektejani aina silloin tällöin, kirjoitella lyriikoita ja tehdä omia biisejä.. noihin oikeesti panostaminen vaan tuntuu jäävän siitä kiinni, että osuisiko vapaa viikonloppu. Voin kertoa, että niitä osuu tälläiselle valokuvaajamuusikolle aika vähän. Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa on kokoajan pieni tuli perseen alla, että hipin pitäisi mennä pesemään hampaat, laittaa urheiluvermeet aamuksi valmiiksi ja mennä peiton alle.

Kerroin alussa unelmista. Monet onki kysyny multa, että mitä ne mun unelmat on. Niitä on oikeestaan kolme sellaista isoa unelmaa.. mikään ei ole saavuttamattomissa, mutta vaativat silti paljon toteutuakseen.


1. Tehdä elääkseni jotain, jota oikeasti rakastan.

Minuu on aina kammottanu ajatus, että heräisin aamulla duuniin, jonne en haluaisi mennä.. menisin sinne vaan, jotta selviäisin ja jotta pysyisin oravanpyörässä. Mä haluisin oikeesti ihan mielettömästi, että voisin elääkseni toteuttaa intohimojani. Tällä hetkellä se vois olla joko valokuvaamisen tai musiikin alalla, mutta myös näytteleminen, mallin duunit ja elokuva-ala kiinnostaisi, tosin ei musta varmaan oo niistä mihinkään. Musiikinkin suhteen se vaatisi sitä, että joku mun bändi breikkaisi läpi ihan tosissaan ja huomaisin vaan jossain kohassa eläväni sillä - en halua musiikkia itessän ajatella rahan kautta, joten en osaisi toimia ammattimuusikkona, enkä esimerkiksi säveltäjänä muille tahoille. Tää kaikki lähtee ahkeruudesta ja siitä, että on valmis lyömään sitä päätänsä seinään. Olemaan aina valppailla ja valmis tekemään kaikkensa. Bändien kanssa se varmastikkin tarkoittaa ihan hirveitä uhrauksia, tehdä alussa keikkoja miinusbudjetilla pikkuklubeilla, jotta saisi edes vähän nimeä.. säästää hitto taskurahoista, että ois varaa tehdä jotain äänityksiä.. raataa, ku hullu sen juttunsa eteen. Oikeestaan pitkälti sama juttu valokuvauksenkin kanssa.


2. Ihan mihin tahansa elämä mua viekään, niin haluan pitää hauskaa ja nauttia kyydistä.

Tää menee tavallaan samaan osastoon tuon edellisen kanssa. Toki, jos elääkseen tekee semmosta, mistä nauttii, niin varmasti myös vapaa-ajalla osaa ottaa ilon irti kaikesta. Oon hyvä iloitsemaan pienistä asioista ja siksi uskonkin, että tää on ehkä se helpoin näistä kolmesta tavoitteesta. Haluun matkustaa, tavata uusia ihmisiä, soittaa rokkikeikkoja, katsoa maailmaa etsimen läpi, olla romanttinen, ihastua, rakastua.. ylipäätänsä haluun keskittyä positiivisiin juttuihin, enkä jäädä liiaksi murehtimaan surkeita juttuja. Pahoja juttuja tapahtuu ja pahuutta on hirveesti maailmassa, mutta jos jää himaan murehtimaan jotain semmoista, niin voi käydä hassusti.


3. Haluisin löytää sen toisen puoliskoni.

Tää tuntuu aina ikuisuusprojektilta. Ihastun nimittäin ihan tosi helposti, mutta ujouttani en tietenkään ole kovin nopea tekemään mitään hirmusuuria siirtoja kovinkaan nopeasti. Yleensä joku äijjä, jolla on jotku nopean toiminnan joukot, ehtii viedä sen mimmin, ennenku kerkeen edes avata suutani - ymmärrän, että nopeet vie hitaat. Tai sitten yksinkertasesti musta ei olla kiinnostuneita.. joissain tapauksissa mimmi paljastuu sekopääksi tjms. tai, jos kaikki muu menee putkeen, ni sit mun ja sen mimmin välille ei vaan synny semmoista oikeaa tunnetta tai se kuolee alta aikayksikön - minkäs teet.

Sitä vaan kovin kaipaa, että ois joku kenen kanssa jakaa kaikki ja jonka läheisyyteen käpertyä näin kylminä talvi-iltoina.. eikä fiilistä helpota yhtään se, että toi kämppis on niin umpirakastunut ja tässä kämpillä saan sitä sitten itsekkin todistaa.. Hieno tunne se muistaakseni onkin :) Toisaalta, eipä tähän mun tän hetkiseen elämäntilanteeseen oiskaan mitenkä kovin helppo astua.. oon ajatellu, että mun on varmasti fiksumpaa vaan sinkkuilla tää palvelusvuosi ja miettiä tämmöisiä sitten vähän myöhemmin.. mutta silti sitä toivoo, että joku päivä saisin tehdä jonkun onnelliseksi :)

 

Mä olin just luonu kauniin taivaan. Sitä tsiigailin ja mietin vaan:
"Ennenku voin täältä lähtee, ni ois kiva tavata pari tähtee"
Kuva: Miika Ojanen

"I wish everyday could be like christmas.."

Onpas ollu erityisen hieno joulu tänä vuonna. Jätin kaiken sellaisen, jota voisi työksi kutsua, suosiolla yli 300 kilometrin päähän ja päätin ihan vaan ottaa aikaa itselleni ja rentoutumiselle. Oon katellu tässä leffoja, pelannu pelejä, soitellu & tehny biisejä, kirjotellu, valokuvannu, tunnelmoinu kynttilöiden valossa punaviiniä juoden.. ollu ihan tosi kivaa. Tää mun luola on semmoinen taikapaikka, ettei mitään järkeä.. luovuus kukkii, kaikki tuntuu mahtavalta ja on kiva katella leffoja :)

Jos jokin tässäkin joulussa mättää, niin se, ettei ole mahdollisuutta jakaa sitä kenenkään erityisen kanssa ja jokaikinen yö on vaan kömmittävä yksin tuohon isoon ja kylmään sänkyyn. Valitettavasti vaan tämäkään vuosi ei tuonut mulle semmoista henkilöä, eikä edes sitä unikaveria helpottamaan nukkumista :D Oon alkanut miettimään itseäni liian hitaana.. oon huomannu tässä jo monta kertaa, että siinä kohassa, kun mä vielä keräilen ihastumista tai rohkeutta, niin joku toinen on jo tehnyt asialle jotain ja sitten ollaan niin "together forever", että melkein oksettaa.. ei sillä, mä en oo ollenkaan kateellista tyyppiä ja oon onnellinen, jos toiset löytää itselleen sopivia kumppaneita. Mutta kyllä varmasti muutkin tietää sen tunteen, ku tunnet itsesi maailman yksinäisemmäksi ja näet niitä, aah, niin rakastuneita pariskuntia kävelemässä käsi kädessä :')

Mul on muuten maailman paras veli ja ollaan varmasti maailman paras pari pelaamaan black jackia.. käytiin taas tässä jouluaattoa edeltävinä pyhinä ja voitettiin molemmat sievoiset summat, eipä olla muuten kertaakaan hävitty, kun ollaan oltu kahdestaan pelaamassa!

Nyt en oikeen tiedä, että mitä tässä tekisi tämän loppuviikon. Tekis mieli katsoa "The Bourne" -leffat marathonina, mut ei oikeen yksin jaksa sitäkään. Ens viikonloppukin on ihan auki, kuin myös uudenvuodenaatto.. ei mul edelleenkä oo tylsää, mut on tää outoa, ku ei oo oikeen mitään semmosta tekemistä, mitä pitäis tehdä - tulkaa joku mulle seuraks tänne :)

Perjantaina ajelin reilun 300 kilometriä yksin Nightwishin uusimman levyn soidessa kaiuttimista.. olipa tunnelmallista :)

Käytiin hautumaalla moikkaamassa broidiakin - sillä ois ollu vasta synttärit :)

Mut joo, toivottavasti kaikilla muillakin on ollut siisti joulunaika ja loppuvuosi menee muutenkin hyvin :)

Palaillaan taas pesille,
Nesti
 

Vuosi elämästäni

Mulla oli vähän aikaa sitten synttärit ja allekirjottaneella on ollu joku tapa aina omien synttäreiden aikaan mietiskellä mennyttä vuotta alkaen niistä edellisistä synttäreistä. Tänä vuonnakin oon miettiny tuommosia juttuja, mut en oo vaan oikeen kerenny aikasemmin kirjoittaa mitään, kun on ollut vähän häslinkiä.

Viimene vuosi on voinut hyvinkin olla tulevaisuuden kannalta tärkeä ja tähän ajanjaksoon sisältyy monia kynnyksiä, joita oon raskain jaloin joutunut ylittämään. Sain itteni ulos kahdesta koulusta, joka oli varmastikkin tärkeä juttu, koska aikaisemmmin ei päätökseen asti koluttuja kouluja hirveesti ollut. Opiskelujen suhteen en ole vielä tietoinen, että mitä tulen tekemään ja nyt sain vielä vuoden lisäaikaa miettiä, kun astun huomenna valtion palvelukseen. Ite en niinkään osaa arvostaa noita lukio-opintoja omalla kohdallani, mutta melkei pystyin olemaan ylpeä itsestäni, kun onnistuin valokuvauspuolen kaikista näytöistä saamaan parhaan mahdollisen arvosanan. Mutta eipä silläkään paperinpalalla oo mulle hirveesti väliä - miun mielestä ihmisiä arvioidaan ja laitetaan järjestykseen liikaa paperinpalojen perusteella.

Musiikkijuttujen suhteen yksi mulle hemmetin tärkeä ajanjakso tuli päätökseensä, kun bändini Luminosity lopetti toimintansa. Olen kuitenkin ihan todella iloinen, että kerettiin heittää muutama hieno keikka, josta jäi ultimaattisen upea fiilis. Odotan tästä seuraavan lisää aikaa omien biisien säveltämiseen ja soittajana ittensä kehittämiseen, mutta silti sitä jotenkin kaipaisi keikkailevaa bändiä. Olisi hirveä hinku treenata biisejä ja lähtee keikalle.. mutta pääasia nyt, että voi tehä musiikkia.. se on mulle erittäin terapeuttista ja nautin siitä suuresti.

Valokuvauksellisestikin vuosi oli merkittävä. Sain julkaistua ensimmäisen kirjani, pidin toisen valokuvanäyttelyni ja sainpa jopa ensimmäistä kertaa Iltalehteen koko sivun kuvan.. tästä kaikesta isosti kiitos Osmo's Cosmokselle, joka otti mut messiin. Mulle oli iso juttu myös se, että loma-asuntomessuilla oli yksi asunnoista sisustettu mun maisemakuvilla.. oli huikee fiilis nähdä omat kuvat isoina vedoksina siellä seinillä. Oon myös saanut uusia kuvia hääportfolioon ja nyt loppuvuodesta oon saanut ilon ja kunnian aloittaa jo pitkään mielessä olleen "The New Era" -projektin, joka on käynnistynyt hienosti ja on ollut iloa lukea paljon kiittävää kommenttia, kiitos teille kaikille. Ehkä me Eiran kanssa taiotaan tulevalle vuodelle jo kirjaa ja/tai näyttelyä teidän kiusaksi. 

Viimesen vuoden aikana oon saattanut itsekkin muuttua. Jollain tavalla tämä kiertuekuvausprojekti sai näkemään tiettyjä asioita hieman eri tavalla.. mm. oon oppinu, ettei munka tarvii aina stressata kaikesta.. joskus asiat tapahtuu ihan omalla painollaankin ja mun on pakko myös luottaa muihin ihmisiin, eikä yrittää aina tehdä kaikkea itse muidenkin puolesta.

Viimeisen vuoden aikana olen ihastunut, rakastunut ja kuten aina - joutunut pettymään. Ei ollut tämäkään vuosi se, jolloin löytäisin sen oikean mimmin itelleni tai jos oli, niin en tiedä sitä vielä itsekkään. Mutta oikeastaan tämä vuosi sai mut vaan ottamaan ison askeleen taaksepäin kaikessa tuommoisessa. Minuu ei oikeestaan nyt ees kiinnostais seurustella, eikä ihmiset ylipäätänsäkkää herätä niin voimakkaita fiiliksiä.. ehkä on mun aika nyt keskittyä ihan muihin juttuihin. Tosin, niinkuin aina, ni eihän sitä koskaan voi tietää. Olen tässä lähipäivinä taas todennut, että mun elämässä voi kyllä ihan millon vaan tapahtua ihan mitä vaan. 

Muistakaa kaikki, että ihmeitä tapahtuu päivittäin.. jos vaan vähän muuttaa omaa käsitystä ihmeestä, ni niitä kokee jatkuvasti (:

Aukaisen näillä hetkillä uuden, suuren ja tyhjän sivun elämästäni. Monia muutoksia, murroksia ja tyhjältä pöydältä alottamisia on odotettavissa.. positiivisella mielellä kaikkeen, ni eiköhän tästä hyvä tule :)

-Nesti