lauantai 7. tammikuuta 2012

My leg's broken but my heart's getting better

Lauantai-ilta, kello alkaa lähestyä puoliyötä. Harvoin sitä huomaa istuvansa koneella tähän aikaan. Yleensä sitä on joko kuvaamassa, soittamassa, leffailemassa, hengailemassa kavereiden kanssa, jossain baarissa tai jotain muuta vastaavaa. Nyt kuitenkin onnistuin reilu viikko sitten hajottamaan jalkani sen verran pahasti (vuoden toisiksi viimeiset bileet on aina villeimmät!), että ei tästä oikeen pääse mihinkään, eikä oikeen voi tehdä mitään. Siispä kirjottelen, käsitelen ja arkistoin kuvia, kattelen leffoja,  pelailen ja kuuntelen musaa.. kaikkea mitä tässä mun pienessä luolassa voi tehdä ilman, että pitää hirveesti persettä nostella. Aluksi kauhistelin, että miten sitä tulee lihottua, kun ei mneen viikkoon pääse liikkumaan. Pelko oli ilmeisesti turha, koska ei tässä tule syötyäkään.. kuhan vaan on. Mutta nyt oon sentäs tosi tyytyväinen kotiteatterin ääni-, että kuvapuoleen, joten kelpaahan tässä lepäillä.

Huh, oon ollu melkosessa tunnemyrskyssä viimeaikoina.. paljon kaikenlaisia erilaisia tunteita, joista osaa en edes muistanut kykeneväni tuntemaan. Tavallaan aika siisti fiilis tuntea taas semmosia. Paljon hyvää, paljon _tosi_ hyvää, mut paljon myös niitä ikäviä juttuja. Mut enhän mä jaksa positiivisena ihmisenä ajatella niitä negatiivisuuksia - asiat järjestyy, eiks niin? Kaikki kääntyy hyväksi :) Haluisin vaan jatkuvasti olla jossain muualla, kun yksin täällä loukussa.. haluisin toiseen paikkaan ja mielellään toiseen aikaan.


Ääh, anteeks.. ei mulla taaskaan ollu oikeen mitään asiaa.. halusin vaan jotain kirjotella :/


2 kommenttia:

  1. Mitä enemmän julkisuutta, sitä enemmän negatiivisuutta. Ihmiset on kateellisia, kaikesta. Kaikkeen tottuu - tavallaan - pitää oppia jättämään sivuun tarpeeton ja turha, säilyttämään tärkeä.

    VastaaPoista