maanantai 3. lokakuuta 2011

"The escapist - paradise seeker"



Kävin miettimään, että voisin jollain tavalla esitellä itseni. Tiedä vaikka tätä lukisi sellaisetkin ihmiset, jotka ei tunne minua vielä juurikaan, niin olisi kiva vähän kertoa taustoja, jotta tuleviin teksteihini voisi ehkä helpommin lähestyä. En halunnut käydä kirjoittamaan mitään romaania itsestäni, mutta löysin sattumalta netistä tämmöisen perusteinikyslyn, joita tuntuu näkyvän kaikkialla. Kliseisyydestään huolimatta se toimii: Tutut ihmiset saattaa oppia jotain uutta, kun on erikoisempiakin kysymyksiä ja tuntemattomat ainakin saa jotain perustietoja. Näinpä ollen.. sata kysymystä ja yhtä monta vastausta, olkaa hyvä:

1. Toinen nimesi? -Nestori

2. Puhelinnumerosi viimeinen numero? -1 (näköjään tässä on myös näitä turhia kysymyksiä, joiden vastauksilla ei kukaan tee mitään :D)

3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään? -Spagettivuokaa ja salaatteja yhdistetyksi aamiaislounaaksi ja päivälliseksi mahtavan hyvää kanawokkia <3

4. Paistaako ulkona aurinko? -Vielä vähän aikaa sitten paistoi, kun käytiin pelaamassa futista ja heittelemässä frisbeetä tuossa ulkona. Nyt on jo vähän pimeää.. talvi on kovaa vauhtia tulossa :/

5. Päästötodistuksesi keskiarvo? -Yläkoulusta taisi olla 8,4, tosin taisin siihen aina laskea käytösnumeron mukaan, joka on mulla aina ollut kymppi :'D Lukion päättärin saan vasta keväällä, mutta siitä ei taida ihan noin hyvää tulla. Tän ammattitutkinnon päättärin keskiarvo tulee olemaan varmasti paljon lähempänä kolmosta, kuin kakkosta (asteikko 1-3 siis).

6. Ketä perheeseesi kuuluu? -Äiti, isä ja veli. Toinen veljeni kuoli jäätyään rattijuopon alle 8-vuotiaana.

7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? -Tällä hetkellä ei ainuttakaan. Ranteessa on sitten senkin edestä.

8. Pidätkö nallekarkeista? -Onhan ne vähän tylsiä, mutta legendaarisia.

9. Oletko millekään allerginen? -Ei ole koskaan todettu mitään, vaikka itse kovin kuvittelenkin olevani ainakin jollekkin pähkinälle.

10. Milloin söit viimeksi pizzaa? -Pari viikkoa sitten.

11. Mikä on eniten käytetty lempinimesi? -Nesti on se yleisin, mutta mulla on kyllä paljon lempinimiä.

12. Mikä on lempi asia kotonasi? -Koti on jo itsessään lempiasia.

13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä? -Onhan nuo tavallaan aina päällä tässä läppärissä..

14. Tuuleeko ulkona juuri nyt? -Just kävin urheilemassa, ni oli kyl aika tyyntä ulkona..

15. Onko sinulla lemmikkejä? -Ei oikeestaan.. ei oikeen valitettavasti sovi miun tän hetkiseen elämäntyyliin. Jätän lemmikit niille, jotka oikeesti pystyy huolehtimaan :)

16. Katsoitko Big Brother -sarjaa? -Ennen katottiin aika useesti tyttöystävän kanssa, mut nyt sinkkuunnuttuani en oo kyl pahemmin kattonu..



17. Mikä maa on mielestäsi paras? -En oo kauheen monissa maissa käyny, mut mul on semmonen mielikuva, että Suomen lisäksi tykkäisin itse Kanadasta ja Australiasta. Tietty muut pohjoismaat on enemmän ja vähemmän Suomen kanssa samantyylisiä. Euroopasta Irlanti, Espanja ja Portugali kiehtoo.

18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? -Omistanpa muutamankin.. ei oo kyl enää tullut sitäkään pelattua. Sekin oli vähän semmonen juttu, mitä oli kiva tehdä jonkun toisen kanssa.

19. Kuinka monta siskoa sinulla on? -Ei yhtään :/

20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? -Nyt en ehkä jaksa miettiä tätä tarpeeks syvällisesti, mut pikkupoikana ihailin aina gepardeja.. ne on nii nopeita ja ketteriä :P Toisaalta haluisin kyl osata lentää..

21. Milloin kävit viimeksi suihkussa? -Eilen illalla ja kohta meen taas, kuhan tässä kerkee vähän rauhottua.

22. Pidätkö tonnikalasta? -Rainbown chilitonnikala <3 Mut oikeesti riippuu tosi paljon.. jotkut on hyviä ja jotku on hirveitä.

23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän? -Jotenki mua kiehtoo idea olla Ville Valona yhden päivän ajan.. en kyl tiiä miks.


24.Onko teillä sauna? -On kyllä. Imatralla puusauna ja täällä Petäjävedellä sähkösauna

25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? -Ehkä +7

26. Oletko koskaan meinannut hukkua? -Ei nyt ihan hirveen lähellä, vaikka joskus on tainnu vähän paniikkitilanne tullakkin :'D

27. Monelta heräsit tänään? menin ehk neljän jälkee nukkuu ja jaksoin herätä sentään 9:45

28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti? -Tosi monta.. en oikeesti jaksa laskea niin pitkälle. Useita kymmeniä kuitenkin.

29. Haluaisitko olla astronautti? -En oikeestaan.. mä viihdyn omissa maailmoissani ihan tarpeeks hyvin :)

30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? -Tänään, ku kateltiin Sami Hedbergin DVD:tä

31. Kuinka vanha mummosi on? -APUA.. mä en tiedä tarkasti, koska hän ei juuri vietä mitään tuommosia merkkipäiviä, eikä haluu,e t niistä sen kummemmin puhutaan. Veikkaisin, että jonkun verran yli 80

32. Paljonko kello on? -2213

33. Oletko rauhallinen ihminen? -Olen

34. Tylsistytkö helposti? -En. Mie en oikeestaan ees oo ikinä ymmärtänyt sitä, että jollain on tylsää. Miten sellainen tila on mahdollinen?

35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia? -Valitettavan harvoin. Tässä voisi parantaa varsinkin näin vuoden pimeimpään aikaan.

36. Mikä on lempikirjaimesi? -N ;D

37. Oletko ylioppilas? -En ainakaan toistaiseksi.

38. Montako serkkua sinulla on? -vajaa 10

39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu? - Vielä vuosi sitten oli semmonen 700-800, sitten hävis puhelin ja jäi kortilla olevat (300?), kunnes Espanjassa keväällä ollessani hävitin sen kortinkin ja nyt on kerääntyny ehkä 50 numeroa..

40. Olisitko valmis rakastumaan? -Rakastuminen on niin hieno tunne, että kyllä mä varmaan aina siihen valmis olisin. Se on eriasia, että oisinko valmis oikeesti vakavissani seurustelemaan.. toisaalta, kun joku tulisi ja veisi kunnolla jalat alta, niin tuskin sitä siinä kohassa miettisi.

41. Haluaisitko osata lentää? -Niinkun aikasemmin sanoin, ni joo.. se ois kivaa.

42. Pidätkö sitruunoista? -Joo, varsinkin lisukkeena ja drinkeissä.

43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? -En

44. Mitä ostit viimeksi kaupasta? -Hmm, jos junalippuja ei lasketa, ni taisin käydä lottoamassa lauantaina.. jos sitäkään ei lasketa, niin varmaan jotain ruokaa.

45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa? -Siitä on jo aikaa, koska mulla ei ole täällä Petiksellä huulirasvaa ja olen pääsemässä huulirasvariippuvuudestani eroon :D Vastaus kysymykseen on jotakuinkin 3 viikkoa sitten Imatralla ollessani.

46. Pidätkö puujalkavitseistä? -oikeessa tilanteessa yksi tai kaksi sopivaa voi toimia, mutta jatkuvat onki sit vaa ärsyttävää.

47. Vihaatko ketään tällä hetkellä? -En mä oikeen osaa vihata. Mutta olen muuttunut välinpitämättömäksi muutamaa miestä kohtaan, joita luulin kavereikseni..

48. Mikä puhelin sinulla on tällähetkellä? -En ees tiiä mikä toi on :D ei kyllä kauheesti ees kiinnosta..

49. Onko sinulla kuvia netissä? -Kyllä mulla taitaa olla :D

50. Millä sanalla kuvailisit kotiasi? -Unelma

51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa? -On

52. Mitä kappaletta kuuntelet tällähetkellä? -Poets of the Fallin "All the way for you"

53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi? -Jos kyseessä on toivomus itselleni (eikä mikää tyyliin "maailmanrauhaa"), niin onnellisuutta.. eikös se olisi aika helppoo toivoa?

54. Oletko koskaan karannut kotoa? -Mä oon karannu monesta paikasta :D

55. Omistatko MSN Messengerin? -Onko se omistamista? On mulla se tunnus ainankin.. riittääkö se?

56. Mikä on lempivärisi? -Punainen

57. Millainen olisi unelma-ammattisi? -Joku, jossa saisi toteuttaa itseään ja saisi olla ihmisten kanssa tekemisissä.. ehkä matkustaa paljon. Miten ois valokuvaus? ;D

58. Oletko ollut auto-onnettomuudessa? -Olen ollut.. luultavasti ripeän kaasujalkani ansiosta olen tässä tätä kirjoittelemassa. Toinen autoilija tuli sitten isolla harmaalla pakulla todella pahassa sumussa ilman valoja ylinopeutta risteykseen. Tajusin sen auton siinä kohassa, kun olin suoraan sen linjalla ylittämässä tietä.. sen verran sain painettua kaasua, että osu takarenkaan kohdalle, eikä tullut suoraan kuskin ovesta sisään. Auto veti muutamia kertoja ympäri ja meni lunastukseen, mutta muuten selvittiin kuitenkin.

59. Minkä värinen on talo jossa asut? -Onkoha nää Petiksen talot semmosia punatiilitaloja.. :D Imatralla sit semmonen jännä vaalea sävy.

61. Osaatko tehdä tällaisen ¦ ¦?? -CopyPastella ainankin :D

62. Kasvatatko kaktuksia? -En ole hetkeen moista harrastanut.

63. Pidätkö keväästä? -Tykkään.. tuntuu, että siinä helmikuun ja toukokuun välissä herään aina uudestaan henkiin ja elämä alkaa tuntuu ihanalta.

64. Minkä väriset seinät kodissasi on? -Petäjävedellä valkoset, Imatralla punamustat.





65. Mitä kieliä osaat puhua? -Suomea, Englantia, tosi vähän Ruotsia ja vielä vähemmän Espanjaa.

66. Milloin viimeksi luistelit? -Rullaluistelin eilen.. lokakuun kylmyydessä neljänkymmenen kilsan lenkki tyhjään vatsaan on ihan ok.

67. Mikä on lempieläimesi nimi? -Lulu on ihana koira :)





68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi? -En

69. Kuinka monta kertaa olet ollut lentokoneessa? -Kymmenisen

71. Kuinka vanhat siskosi/veljesi ovat? -Marko on 38

72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love? -Olen kyllä

73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen? -Ihan jees rallatus.. muistaakseen siit tuli joskus ihan hyvä fiilis, kun ei ollut kuullut sitä vielä ihan liian montaa kertaa.

74. Onko koneellasi PSP7 tai uudempi? -Nyt täytyy iloisena sanoa, että en oikeesti tiedä, mikä tuo on. Varmaan joku softa, mutta mulla ei tietääksen iole semmosta. Lasketaanko PS CS5?

75. Mikä on lempielokuvasi? -The Notebook oli kyllä todella koskettava ja tällä hetkellä sanon sen, koska se on jäänyt niin hyvin mieleen. The Butterfly effect on myös ollu kestosuosikki, samoin kun LotR-trilogia.

76. Syötkö koskaan riisimuroja? -Harvoin, mutta joskus.

77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on? -Varmaan mennään jossain kolmenkymmenen tienoilla..

78. Kuka on paras ystäväsi? -Terkkuja vaan sinne Heinolaan! Mei bändin laulaja E-P on ollut kyllä mies paikallaan ja sen ansiosta on jaksanu tän vuoden ja pikkuhiljaa saanu itteni jaloilleen. Toiset erityismaininnat menköön Jyväskylän suuntaan Samille ja ex-tyttöystävälleni Emmille, jonka kanssa ollaan ilmeisesti pysymässä läheisinä. On myös ihmisiä, joiden kohdalla tunnen melkoista potentiaalia, että meistä tulisi läheisiä.. näitä on ainankin pari Eevaa, joita en näe kauheen usein ja yksi mukava Riina-niminen tyttö tuosta meidän koulusta, jonka kanssa tunnutaan olevan erittäin samalla aaltopituudella.

79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala? -jos tosissani kirjotan, ni mulla on oikeesti selkee ja kiva käsiala itteeni kehumatta. Mutta kun lukee noita mun päiväkirjoja, ni eipä niistä meinaa itekkään saada selvää.. ja se on vähän tarkotuskin.

80. Käytkö festareilla? -Mielelläni.. välillä tuntuu, että enemmän itse on joko soittamassa tai kuvaamassa, mutta välillä on kiva käydä jossain myös ihan asiakkaana.

81. Lempi ohjelmasi? -Lightroom :P

82. Mikä on ärsyttävin mainos? -halpaa, halpaa, halpaa!

83. Mistä nikkisi tulee? -Hmm, en käy nyt kyllä tätä erittelemaan.

84. Onko tähän galluppiin hauska vastata? -Tavallaan joo..

85. Katkaisetko ketjukirjeet? -Yleensä.. paitsi, jos semmonen tulee oikeen postin mukana, ni yleensä jatkan, koska sillon siihen on oikeesti nähty vaivaa..

86. Oletko koskaan voittanu lotossa? -Lotossa en oo saanu, ku 4- ja 5-oikein tuloksia, broidi on vieny siinä ne isommat voitot. Mutta muissa veikkauksen peleissä oon joskus sit voittanu satasia/tonneja.

87. Kuka on vanhin ystäväsi? -Koen että mulla on niin vähän ystäviä, että en varsinaisesti jaksa nyt miettiä sitä vanhuutta. Jos kaverit lasketaan, ni Rami taitaa olla jo päälle kuudessakymmenissä.

88. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä? -Tropic tai Rainbow

89. Kesä vai talvi, perustele? -Suomessa ainankin Kesä "'cause winters here are far too cold for rock'n roll!". Nautin auringosta ja lämmöstä todella ja on kiva, kun voi pukeutua kevyemmin, eikä tarvii uloslähtöä varten pukeutua erikseen.

90. Pelkäätkö pimeää? -En yleensä, mutta joskus on yksittäisiä tapauksia kokenut sitäkin.

91. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta? -Joo

92. Mikä on horoskooppisi? -Vaaka. Synnynnäinen taiteilija, joka rakastaa kaikkea kaunista ja on viehättävä elämänkumppani. Toisaalta olen tosi epävakaa ja käytän koko elämäni etsien tasapainoa, jota en kuitenkaa tule löytämään.

93. Minkälainen hiirimatto teillä on? -Meillä? Ei mua tarvii teititellä, vaikka vanhenenkin. Ei mulla taia oikee ees olla hiirimattoja. Paitsi yks marimekko :D

94. Kuinka monta on mielestäsi pari? Kaksi. Mutta se voi myös olla venyvä käsite.. "mennään parille" voi tarkoittaa siitä kahdesta kahteenkymmeneen..

95. Oletko landepaukku? -En tietääkseni..

96. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni? -Ei oikeesti mitään hajua :D

97. Oletko vielä palelluttanut itseäsi? -Yhtenä uutena vuoten olin ostanut vähän liian monen sytytyksen verran ilotulitteita, kun sääherra päättikin pamauttaa semmoset lähemmän 35 asteen pakkaset. Sormet paleltu pahasti.

98. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi? -En varsinaisesti tuntenut itseäni petetyksi, mutta tavallaan petyin itseeni, kun pari viikkoa sitten tajusin, että melkein poikkeuksetta kaikki mun elämän naiset tai yhtään vakavemmat ihastukset on mun kohalla tajunneet miten ihania ne niiden ex-poikaystävät olikaan :D

99. Viimeisiä viedään. Oletko tyytyväinen? -I stand contented

100. Mikä adjektiivi kuvaa oloasi tällä hetkellä? -Vuoristoratamainen

..jaksokohan joku lukea näistä edes suurimman osan :D mutta anyway.. palaillaan varmaan jollain asialinjallakin tässä lähiaikoina :)

6 kommenttia:

  1. 34. oli ehkä yllättävin vastaus ikinä, keltään :D pientä sarkasmia havaittavissa vastuksissa jos oikeen oon tulkinnu ja viimosin on paras :D (sanoisinko että vaa'alle aika ominainen olotila ;D)

    heti tuli tunne et miekii haluun tehä tän, tai jonku tän tyyppisen mut jo pelkästään siun innottamana alottanu ylipäänsä kirjottaa blogia niin jätän kopioimatta siun ideoita ja pysyttelen omalla reviirilläni ja tyylissäni :D

    VastaaPoista
  2. Oikeesti tuo tylsyys on semmonen asia, josta mä voisin kirjottaa yhden osan tätä blogia joku päivä. Mun on vaan vaikea käsittää, miten tässä maailmassa about toimintakuntosella ihmisolennolla voi olla tylsää. Nykyään internetissä alkavien keskustelujen ensimmäisiä sisältöäj on, kun toinen valittaa, että on tylsää. Why not to do something, really? Mulla on ainakin niin paljon tekemistä, koettavaaa ja nähtävää, että hyvin voisin jakaa muillekkin. Maailma on mun leikkikenttä :)

    Ja tuo vaa'an kuvaus osuu kyllä mun kohalla usein ihan nappiin ja tuo vuoristoratamaisuus olotilana on se, joka mulla useiten on ja tälleen syksyllä se tuntuu aina erityisen voimakkaana.

    Mutta kiva, että säkin sait blogin alkuun. Ei se oo ydinfysiikkaakaan ;D Multa voi kysellä, jos jotai jeesiä tarvii, vaikka enhän mäkä näistä mitään ymmärrä.. kunhan teen vaan :D ..pitänee alkaa seurailemaan tuota sun blogia.

    VastaaPoista
  3. no kunhan pääsen vauhtiin tuolla oman blogin puolella ni siellä tulee olemaan ihan laidasta laitaan miun elämän vastoinkäymisistä käsitöihin ja sitä kautta horoskooppeihin :D

    millon sattuu milläkin tuulella olemaan :D

    joo, oon miekin ihmetelly miten voi jollain ihmisellä olla tylsää, koska miullakin ois vähintään kodin velvollisuudet odottamassa tekemistä mut kun vaan jaksas ja se kait aiheuttaa sen olevinaan olotilan joka muistuttaa tylsyyttä.. ja miulla on se miljoona käsityötä mitä voisin tehdä ja on keskeneräsiäkin oottamassa.. mutta miulla on ehkä liikaa jollon turhaudun :D

    oon koittanu saada tallennettua miun profiiliin syntymäpäivää ja horoskooppia ja paikkakuntaa/ maata ja herjaa vaan "korjaa virheet" tai jotain sinnepäin punasella ja sit ei kuitenkaan näytä mikä on ollu virhe.. huoh.. ja vasta huomenna, jos vaan on aikaa, alan kattelee ulkoasuu tuolle blogille et näyttäs miulta.. voi olla et siitä tulee ongelmia xDD (vähintään hermojen ja järjenmenetystä tiedossa siis :D)

    VastaaPoista
  4. Hihiiii, minä ! Minusta tuo lause, niin ihan ku oisin joku 5 vuotias, kun oikein tyttönen ! Nesti hei, mä olen jo isomies ! ^^ Mutta purskahdin nauruun sun "kuinka monta on mielestäsi pari?"-vastaukselle ! :D Se oli erittäin ovelaa ! ;)

    VastaaPoista
  5. Terveiset vastaanotettu! Tulivat vasta nyt perille, mutta lämmittivät kovasti. :)

    VastaaPoista
  6. Mukava kuulla, että tulivat kuitenkin perille ;D

    VastaaPoista