tiistai 11. lokakuuta 2011

"I'm not going anywhere unless you make me move"

Brooklyn Bridge



Muistan kuulleeni Irinan laulavan jossain biisissään "kaikkeen tottuu". Itse olen viime aikoina törmännyt todella usein tilanteisiin, joissa tuo tottuminen on mun mielestä viety vähän liian pitkälle. Olen jutellut paljon aiheesta, jossa toinen osapuoli kohtelee toista suhteessa todella huonosti tai ei vaan ole kiinnostunut. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta seurustellessani se toinen on mulle se tärkein asia, joka todellakin kiinnostaa, eikä sitä kohdella kaltoin. Mun on vaikea ymmärtää miksi kumpikaan osapuolista pysyisi tuollaisissa suhteissa. Eikös voisi kuvitella, että molemmat haluaisivat siitä pois?

Olisiko aikuisten oikeasti pahempi olla yksin.. voiko pelätä yksinäisyyttä niin paljon? Onko oikeasti tottunut huonoon kohteluun/epätoimivaan suhteeseen? Uskooko vielä näkevänsä valoa tunnelin päässä, vaikkei sitä valoa olisi ollut alunperinkään olemassa?

"Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa"


Ansaitset enemmän.



Haluaisin melkein höpötellä tästä aiheesta enemmän, mutta 14-18 tunnin työpäiviä putkeen tehneenä ja keskimäärin kahen tunnin yöunilla taidan nyt kuitenki valita tuon nukkumisen. Terveisiä Hämeenlinnasta. 

Lopetan tän tuommoseen valokuvaan, jonka väkersin itsestäni:


Poet of the Fall

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mulla on lähinnä kokemusta vain siitä että tuppaan liian helposti hokemaan itselleni "Ei tuo ole sen oikea luonne, en minä tuohon olisi ikinä rakastunut, on huonoja päiviä välillä ja sitten hyvät on parempia, nyt on vähän vaikeaa, jos odotan kiltisti niin kyllä kaikki järjestyy..."

    BAH.

    VastaaPoista